Neuvoin, kehotuksin, käskyin

Poliisi menee aina sinne minua kukaan muu ei. Jos asia ei kenellekään kuulu, niin meille se kuuluu.  Vanhempi konstaapeli Seppo Ijäs, Itä-Uudenmaan poliisilaitos

Poliisilla on julkisen vallan käyttäjänä velvollisuus turvata kansalaisten perusoikeuksia, mutta samalla sillä on toimivaltaa rajoittaa ja puuttua samoihin perusoikeuksiin. Esimerkkinä tästä on kiinniottaminen, joka kuuluu poliisin toimivaltuuksiin. Kiinniottamisella rajoitetaan vahvasti perusoikeuksista esimerkiksi liikkumisvapautta tai oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Kääntöpuolena kiinniottaminen saattaa turvata jonkun toisen henkilön kuin kiinniotetun perusoikeuksia kuten oikeutta elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen.

Kurin ja järjestyksen virkamies

Poliisityön toiminta- ja palvelumallit ovat käyneet läpi monia muutoksia. Suoraviivainen, voimankäyttöä korostava poliisitaktiikka oli tavallista itsenäisyyden alun poliiseille, mutta yhteiskunnalliset ja lainsäädännölliset muutokset 1960–1970-luvuilta lähtien uudistivat poliisin toimintamalleja ja työn kuvaa.

Poliisi esiintyi pitkään tiukkana, vähäpuheisena ja lähes sotilaallisena virkamiehenä, jonka olennaisin tehtävä oli pitää yllä kuria ja järjestystä. ”Turha puhuminen” katsottiin vain häiritseväksi ja väärinkäsityksiä aiheuttavaksi. Voima korostui, kun rähinöitsijöitä ja tappelupukareita laitettiin järjestykseen.  Oikeutuksen voimankäyttöön nähtiin lähtevän työn luonteesta eikä sitä kyseenalaistettu.  Lakia siitä, miten poliisin tuli fyysistä voimaa käyttää, ei ollut. Hallitusmuodossa vuonna 1919 tasavallan presidentillä oli valta antaa poliisille oikeuksia voimakeinoihin. Poliisiasetuksessa 1925 poliisilla oli oikeus tarvittaviin voimakeinoihin, joita ei erikseen määritelty. Vuoden 1932 rikoslain mukaan poliisi sai käyttää ”tarpeellista väkivaltaa”, jos joku väkivallalla uhaten vastusti poliisia virkatehtävässä.

Lait voimankäytön perustana

Poliisin velvollisuuksista, oikeuksista ja tehtävistä säädettiin ensimmäisen kerran poliisilaissa vuonna 1966. Kaikkia poliisin toimivaltasäännöksiä ei kuitenkaan koostettu tähän lakiin. Esimerkiksi pidättämisestä säädettiin asetuksessa rikoslain voimaanpanosta eikä poliisilaki pitänyt sisällään voimakeinoja koskevia säännöksiä. Oikeudesta turvautua fyysiseen voimaan säädettiin rikoslain uudistuksessa vuonna 1969. ”Väkivalta-termi” korvattiin sanalla ”voimankäyttö”, joka korosti teon luvallisuutta työtehtävässä erotukseksi laittomasta väkivallasta. Vuoden 1995 poliisilakiin kirjattiin toimivaltuuksia koskevat säännökset, myös edellisestä laista uupunut voimakeinojen käyttöön oikeuttanut säännös.

Poliisia koskeva lainsäädäntö on muuttunut yleisestä toimivaltuutuksesta kohti tarkempaa ja kattavampaa sääntelyä, jossa korostuvat yksilön oikeuksien ja perusoikeuksien kunnioittaminen. Samalla poliisin toimivaltuuksia ja keinovalikoimaa on sopeutettu yhteiskunnan ja rikosilmiöiden muutoksiin. Poliisilain (2011) mukaan poliisilla on virkatehtävällä oikeus vastarinnan murtamiseksi, henkilön paikalta poistamiseksi, kiinniottamisen toimittamiseksi, vapautensa menettäneen pakenemisen estämiseksi, esteen poistamiseksi, miehittämättömän ilma-aluksen kulkuun puuttumiseksi taikka välittömästi uhkaavan rikoksen tai muun vaarallisen teon tai tapahtuman estämiseksi käyttää sellaisia tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina. Laissa korostuu poliisin tehtävä ylläpitää yleistä järjestystä ja turvallisuutta ensisijaisesti neuvoin, kehotuksin ja käskyin. Lain mukaan poliisilla on virantoimituksessa oikeus hätävarjeluun.

Poliisin voimakeinojen käytön tarkoituksena on tarvittaessa turvata varsinaisen virkatehtävän suorittaminen. Ensisijaisena tavoitteena on toimia niin, että tilanteen kehittyminen voimankäyttötilanteeksi pystyttäisiin ennalta ehkäisemään, jos se tehtävän luonne ja vastarinnan vaarallisuus huomioiden on mahdollista. Poliisi saa siis käyttää voimaa vain, jos lievemmät keinot eivät riitä tai ne ovat tehottomia. Käytetyn voiman on oltava oikeassa suhteessa tilanteen vaarallisuuteen ja tavoiteltavaan päämäärään eikä saa aiheuttaa suurempaa vahinkoa kuin on välttämätöntä. Ennen voimakeinojen käyttöä henkilöä on mahdollisuuksien mukaan varoitettava niiden käytöstä. Voimakeinojen käyttö ei saa aiheuttaa kohteena olevalle henkilölle vaaraa tai tarpeetonta kipua, jos se on vältettävissä. Poliisin voimankäytön puolustettavuus arvioidaan jälkeenpäin huomioiden tehtävän tärkeys, kiireellisyys, vastarinnan vaarallisuus ja olemassa olevat voimavarat.

Voimankäytössä poliisi noudattaa vähimmän haitan periaatetta. Jos tehtävä ei ole kiireellinen, asunnon ovea ei murreta, vaan hankitaan avain, jolla mennään sisään rikkomatta ovea. Tilanteen niin vaatiessa voimankäyttö on sallittua kaikissa poliisitehtävissä. Tavallisimpia ovat poliisin hälytystehtävät mutta voimaa saatetaan joutua käyttämään myös henkilön kiinniotossa.

Jos poliisi käyttää liikaa voimaa, hän syyllistyy rikokseen. Se on Suomessa virkarikos, josta tuomitaan teon vakavuuden mukaan. Pahoinpitelyepäilyksissä syyte on usein virkavelvollisuuden rikkominen ja pahoinpitely. Poliisirikostutkinta on keskitetty Keskusrikospoliisiin keväästä 2024 lähtien.

Väkivalta poliisia kohtaan on rikos

Poliisit pitivät pitkään heihin kohdistuvaa väkivaltaa työhön kuuluvana eikä tämä käsitys vieläkään ole täysin poistunut. Vasta 1980-luvulla yleistyi näkemys, että poliisiin kohdistettu väkivalta rikkoo yleistä oikeushyvää ja yhteiskuntajärjestelmää vastaan.

Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen on Poliisihallituksen tilaston mukaan lisääntynyt 2000-luvulla.  Kun 2010-luvulla noin 27 prosenttiin poliisin tehtävistä liittyi väkivaltaista vastustamista, 2020-luvulla vastaava luku on jo 38 prosenttia.  Nykypäinä poliisi kohtaa tehtävillä yhä enemmän eriasteisia päihteidenkäyttäjiä ja aseistautuneita henkilöitä. Väkivaltainen vastustaminen sisältää laajan kirjon erilaisia tekoja, kuten uhkailua sanallisesti tai jollain esineellä, sylkemisestä, puremista, fyysistä tai pahimmillaan vahingoittamista aseella tai astalolla.

Taulukko: Poliisihallituksen antamat tiedot poliisin vastustamisesta ja väkivaltaisesta vastustamisesta

Rikoslain mukaan virkamiehen väkivaltaisen vastustamisen tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä, että väkivallan käyttämisestä tai sillä uhkaamisesta koituisi virkamiehelle seurauksia. Vaikka tekijä tai uhkaaja ei saavuttaisi konkreettisesti tarkoitustaan, on väkivallan käyttö tai sillä uhkaaminen rangaistavaa välittömästi teon alettua.

Poliisin erikoisryhmiä vaativiin tilanteisiin

Poliisit olivat pitkään ”yleispoliiseja”, jotka hoitivat kaikki mahdolliset eteen tulevat tehtävät. Lyhyt koulutus antoi valmiuksia lähinnä peruspoliisitehtäviin. Nykypäinä poliisissa on erikoistumisvaihtoehtoja niin rikostutkinnan kuin valvonta- ja hälytystoiminnan puolella. Varsinkin voimankäyttöön, vaativiin ja vaarallisiin tilanteiseen erikoistuvat ryhmät harjoittelevat säännöllisesti. Koulutuksen tuoma ammattitaidon perusta, työturvallisuuden painottaminen, monipuolinen harjoittelu sekä hyvät välineet ja varusteet ovat tehneet poliisin ammatista huomattavasti turvallisemman.

Kansalaisten perusoikeudet, lait ja poliisin periaatteet korostavat vahvasti lievimpien keinojen käyttöä myös vaativissa tilanteissa. Poliisi kouluttaa taktisia neuvottelijoita (TANE). Neuvottelun päämäärä on muun muassa ristiriitatilanteiden pysäyttäminen ja ratkaiseminen ilman voimankäyttöä. Vaativissa tilanteissa muodostetaan TANE-ryhmä, joka neuvottelemalla hankkii tietoja mm. kohdehenkilön mielentilasta ja vaatimuksista sekä raportoi tilanteen kehittymisestä tilannejohtajalle. Neuvottelijoita käytetään mm. itsetuhoisten ihmisten kanssa, linnoittautumis-, ristiriita- ja väkivaltatilanteissa ja kansainvälisissä tehtävissä mm. sieppauksissa. Toimintaympäristönä on myös sosiaalinen media.

Joukkojenhallinta eli JOUHA- toiminnassa poliisi varautuu yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavaan joukkokäyttäytymiseen. JOUHA- poliisit saavat erikoiskoulutuksen myös kriisien, luonnonkatastrofien ja valtakunnallisten suuronnettomuuksien varalle. Suomen JOUHA-poliisi pyrkii voimankäytön minimointiin ja rauhanomaiseen yhteistyöhön väkijoukon kanssa. JOUHA-joukkue tulee paikalle turvatakseen mielenosoittajien kokoontumis- ja ilmaisuvapauden ja tapahtuman häiriöttömän kulun sekä minimoidakseen mahdolliset haitat niin ympäristölle kuin mielenosoituksellekin. Erityiseksi sen toiminnan tekee erikoisvarustus, -koulutus ja -organisaatio sekä kurinalainen ryhmätoiminta.

Valmiusyksikkö Karhu toimii Helsingin poliisilaitoksen lisäksi koko maassa vaativissa poliisitoiminnallisissa tilanteissa, joissa tarvitaan sellaista erityisosaamista ja suorituskykyä, jota paikallispoliisilla ei ole. Karhun apu on sitä pyytäneelle poliisiyksikölle maksutonta.  Valmiusyksikössä on eri toimintaryhmiä, kuten tekniikka-, koira- ja terroripommiryhmät sekä koulutus ja johto. Karhua käytetään myös terrorismin vastaiseen toimintaan sekä vaativissa turvallisuusjärjestelyissä.

Jokelan (2007) ja Kauhajoen (2008) kouluampumisten jälkeen kaikkiin poliisiyksiköihin perustettiin Vaativien tilanteiden ryhmiä eli VATI-ryhmiä. Niiden tehtäviin kuuluu muun muassa vakavien rikosten ennalta estäminen ja selvittäminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä erityisoperaatioiden suorittaminen. Valmiusryhmän toiminta on suunnattu erityisesti sellaisiin tilanteisiin, jotka vaativat nopeaa reagointia ja erityisosaamista. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi aseelliset väkivaltatapaukset, panttivankitilanteet, terrorismiin liittyvät uhat tai muut vakavat häiriötilanteet.  Vaativassa tilanteessa VATI -ryhmän lisäksi paikalla on tarvittaessa taktisen ensihoidon (TEMS) ja neuvottelun (TANE) ryhmät sekä muita erikoisryhmiä (TEPO, JOUHA, Karhu).

Toisen maailmansodan jälkeen räjähteiden vaarattomaksi tekeminen kuului Suomessa puolustusvoimille. Poliisin vastuulle siirtyi muiden kuin sotilaallisten räjähteiden raivaaminen  1970-luvulla. Nykypäivänä TEPO -poliisit (terroripommi) ovat siviili- ja omatekoisten räjähteiden käsittelyyn sekä CBRNE- tehtäviin (kemialliset, biologiset ja säteilevät aineet) erikoiskoulutuksen saaneita poliiseja. TEPO -ryhmiä on Suomessa jokaisella poliisilaitoksella.

Koulutus kehittyi voimakkaasti 2000-luvulla. Jatkuvalla, säännöllisellä koulutuksella pysytään mukana alan kehityksessä ja vastataan uusiin uhkakuviin. Tavallisia tehtäviä ovat räjähteiden haltuunotot kotietsintöjen, takavarikkojen ja räjähdekeräysten yhteydessä sekä räjähdekuljetusten ja -työmaiden valvonta. Harrastelijoiden omatekoisten ”pommien” lisäksi räjähteitä löytyy ammatti- ja taparikollisten hallusta. Räjähteistä innostuneet, mielenterveyshäiriöistä kärsivät ihmiset ovat myös riskiryhmä. Kansainvälinen terrorismi luo oman, vakavan uhan, mikä tuo uusia haasteita TEPO -toimintaan.