Sodan varjossa ja alla

Toisen maailmansodan aikana Suomi kävi kolme sotaa: talvisodan 1939–1940 ja jatkosodan 1941–1944 Neuvostoliittoa vastaan sekä Lapin sodan 1944–1945 Saksaa vastaan. Kaikissa sodissa Suomella oli eri liittolaisia, mutta taistelut käytiin pitkän rajan mitalta suurimmat taistelut Karjalan kannaksella. Yli 90 000 suomalaista sotilasta kuoli ja pysyvästi invalidisoituneiden oli samoissa lukemissa. Noin tuhat siviiliä menetti henkensä Neuvostoliiton pommittaessa suomalaisia kaupunkeja ja tehdessä partisaani-iskuja.

Talvisodassa, kun Turku julistettiin sotatoimialueeksi, alueen poliisit siirtyivät osaksi Puolustusvoimia. Sotapoliisin ja poliisin välinen rajanveto on joskus haastavaa määritellä. Sotapoliiseissa oli paljon poliisitaustaisia, joiden kokemusta poliisityöstä pidettiin erityisen arvokkaana. On hyvä huomioida, että sotilaspoliisi taas toimii rauhan aikana osana Puolustusvoimia eikä liity sodan ajan terminologiaan.

Poliisityötä sodan aikana

Illalla 12. lokakuuta 1941 konstaapeli Tauno Kuusaro meni tehtävälle Tohmajärven suojeluskunnan talolle. Hänen mukanaan oli ylimääräinen konstaapeli Vihtori Pajarinen. Tehtävän syynä oli humaltunut miesjoukko, joka aiheutti häiriötä talon lähellä olevassa kahviossa. Poliisien tullessa paikalle oli miesjoukko jo poistunut, mutta hetkisen kuluttua paikalle tuli muutama sotilas. Yksi heistä halusi keskustella Kuusaron kanssa jostain aiemmasta tapahtumasta, ja he siirtyivät suojeluskuntataloon juttelemaan.

Miesten astuessa sisään rakennukseen sotamies avasi tulen Kuusaroa kohti Mauser-pistoolilla. Ensimmäistä laukausta seuranneen kamppailun aikana hän ampui vielä useasti yrittäen ampua myös konstaapeli Pajarista. Kuusaro menehtyi saamiinsa vammoihin. Hän oli toiminut poliisina vuodesta 1930 ja häneltä jäi vaimo ja kolme pientä lasta.

Kyseinen tapahtuma ajoittui keskelle verisintä sotaa, jolloin Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan. Suuri osa miespuolisesta väestöstä oli palveluksessa asevoimissa, ja rintamalla kaatui ja haavoittui sotilaita jatkuvasti. Kuusaron kuolemassa yhdistyvät lähes samat elementit kuin monissa muissa poliisisurmissa itsenäisen Suomen historian aikana. Alkoholin käyttö, ilmeisesti laiton ase ja yllättävä tilanne, jossa poliisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei osattu odottaa. Poliisin työn vaarat olivat siten ennallaan, vaikka kansakunnan tilanne olikin täysin poikkeuksellinen.

Sodan vaarat heijastuivat yhtäläisesti sekä poliiseihin että kansalaisiin.  Poliisin perustehtävä oli sama niin rauhan kuin sodan aikana, eli estää ja ratkaista rikoksia. Sodan aika toi yhteiskuntaan erilaista rikollisuutta ja poliisin oli toimittava muuttuneessa toimintaympäristössä. Suurin muutos oli nuorten miesten siirtyminen asevoimiin ja taisteluihin. Henkilöt, jotka tekevät suuren osan rikoksista siviiliyhteiskunnassa, olivat nyt poissa suurimmaksi osaksi. Varsinkin talvisodan alussa tämä näkyi rikostilastoissa romahduksena, kun rikosten määrä väheni suuresti. Miesten tullessa lomille rintamalta, näkyi tämä puolestaan jälleen rikollisuuden kasvuna.

Sodanaikaiset uudet tehtävät

Poliisin sodan aikaisiin uusiin tehtäviin kuului pimennysten valvonta. Kaupungit pimennettiin, jotta Neuvostoliiton lentokoneet eivät löytäisi niitä joko pommittaakseen tai käyttääkseen niitä suunnistamisen apuna. Säännöstely astui voimaan, jolloin esimerkiksi kahvia ei saanut ostaa kuin tietyn määrän, jos sitä oli saatavilla. Tämä loi mustan pörssin kaupan, jossa tavaraa myytiin säännöstelyjärjestelmän ohitse. Väestön evakuoiminen kaupungeista ja ilmahälytykset työllistivät poliisia. Lisäksi pommitusten aiheuttamat vauriot ja pommituksissa menehtyneiden siviilien kuolemansyyn selvittäminen kuuluivat poliisille. Myös sotaan liittymättömiä rikoksia tapahtui ja niidenkin selvittämiseen piti löytyä aikaa.

Talvisodassa poliisit olivat vapautettuja palveluksesta. Jos joku poliisi halusi rintamalle, hänen oli erottava palveluksesta ilman takuita pääsystä poliisiksi sodan jälkeen. Jatkosodassa oli mahdollista säilyttää virkansa, vaikka poliisi olisi lähtenyt rintamalle. Sodan jatkuminen vaikutti poliisin tehtäviin, esimerkiksi desanttien ja kotirintamalla piileskelevien karkureiden etsintään kului huomattavasti poliisin aikaa. Lomalaisten suuren määrän takia partioi poliiseja maanteillä ja junissa. Junapartiointi oli vaarallista työtä, sillä monet rintamalta lomalle päässeet miehet olivat käyttäneet alkoholia ja heillä oli usein puukko tai muu ase saatavilla. Tämä koitui useamman poliisin kohtaloksi.

Kotirintaman poliisiuhrit

Yksi kuolettavimmista hetkistä Suomen poliisille tapahtui 17.2.1940, jolloin Neuvostoliitto pommitti Iisalmea 33 pommikoneen voimin. Palopommi osui poliisiasemalle ja surmansa saivat viisi poliisia: vanhempi konstaapeli Eino Ollikainen, nuorempi konstaapeli Taimi Aulis Karhulahti, nuorempi konstaapeli Oskari Turunen, ylimääräinen konstaapeli Aku Laitinen ja reservikonstaapeli Pekka Kokkonen. Talvisodassa Iisalmea pommitettiin ankarasti ja siellä kuoli yhteensä 42 suomalaista.

Kansallisarkiston Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tietokannasta löytyy 141 nimeä, joiden tehtäviin liittyy sana poliisi. Tämä ei tietenkään ole kattava otanta poliiseista, jotka ovat kaatuneet sodassa, mutta antaa kuitenkin valistuneen arvion siitä, kuinka moni siviiliammatiltaan poliisi kaatui talvi- jatko ja Lapin sodan aikana.

Poliiseja kuoli sotien aikana kotirintamalla muun muassa humalaisia taltutettaessa, karkureita pidätettäessä, desanttien kiinnioton ja etsinnän yhteydessä. Rintamalla poliisitaustaiset kuolivat samoihin asioihin kuin muutkin suomalaiset sotilaat: tykistön ja heittimien ampumiin räjähteisiin ja sirpaleisiin, kiväärin ja muiden aseiden luoteihin ja muihin tappaviin syihin. Osa heistä jäi pysyvästi kadoksiin, mutta suurin osa pystyttiin tuomaan takaisin sankarihautoihin Suomeen.

Sodan päätyttyä oli monelle sotilaalle hankalaa palata takaisin rauhanajan elämään. Tämä heijastui poliisitehtäviin tulevina vuosina, jolloin alkoholia ja aseita oli runsaasti sotien jäljiltä rintamilta palanneilla miehillä. Konstaapeli Tauno Kuusaron kohtalo vuonna 1941 humalaisen ja aseistautuneen tekijän surmaamana ei jäänyt vain yksittäistapaukseksi Suomen poliisin historiassa. Sota vei rintamalla monen poliisitaustaisen hengen, mutta suhteutettuna valtavaan kaatuneiden määrään, poliisi antoi samanlaisen uhrin kuin muutkin ammattikunnat Suomessa.