Antero Palon ja Eero Holstin hautajaisiin Helsingissä osallistui noin 1500 vierasta, mukana oli myös valtion ylintä johtoa.
Poliisimuseoon on tallennettu vanhempi konstaapeli Antero Palon jäämistöä.
Lokakuussa 1997 tanskalainen vankikarkuri surmasi teloitustyyliin kaksi poliisia Tehtaankadulla Helsingissä. Teko järkytti suomalaisia. Lehdistö seurasi tapahtumia herkeämättä ja poliisille tulvi kansalaisilta vihjeitä. Poliisien keskuudessa järkytys ja huoli olivat myös suuria, kun tekijää ei heti löydetty. Monet poliisit muistelevat järkyttynyttä tunnelmaa työyhteisössä. Lisäksi poliisien läheiset olivat huolissaan. Osa poliiseista tuli tietoisiksi tapahtumista vasta seuraavana aamuna läheisten puheluissa. Eräs äiti aloitti puhelun: Hyvä, olet hengissä! Kaksi poliisia on ammuttu Helsingissä.
Vihdissä pitkäkestoisessa piiritystilanteessa sotilaskiväärin luoti koitui yhden poliisin loukkaantumiseen ja toisen kuolemaan sateisena ja pimeänä kesäkuun iltana kesäkuussa vuonna 2016.
Tanskalainen vankikarkuri ampui kaksi poliisia Helsingissä vuonna 1997
Helsingissä poliisi sai hälytyksen 22.10. 1997 kello 2.43 hotelli Palaceen, jossa oli tapahtunut ryöstö. Ylikonstaapeli Eero Holsti ja vanhempi konstaapeli Antero Palo olivat partioimassa hotellin lähistöllä, kun he kuulivat ryöstöstä. Vain hieman sen jälkeen he lähestyivät kadulla kulkenutta miestä tiedustellakseen, oliko tällä mitään tekemistä ryöstön kanssa.
Kun toinen poliiseista selvitti ryöstäjän tuntomerkkejä poliisiradion välityksellä, teki mies ratkaisunsa. Hän veti esille pistoolinsa ja tähtäsi sillä luonaan ollutta poliisia. Hän kehotti tätä kulkemaan autoa kohti, ja pakotti toisen poliisin ulos autosta. Tämän jälkeen hän käski poliisit makuulle poliisiauton viereen kadulle.
Palo meni vatsalleen Holstin jäädessä polvilleen. Tämä hermostutti ryöstäjää, ja hän suuntasi aseensa Paloa kohti ja käski tämän sanoa Holstille, että tämäkin laskeutuisi makuulle. Tuossa hetkessä ryöstäjä laukaisi aseensa osuen Paloon. Holsti sanoi jotain, jolloin mies ampui häntä selkään. Tämän jälkeen hän laukaisi vielä joitakin kertoja poliiseja päin ja pakeni paikalta.
Surmapaikalle saapui ensimmäisenä partio, jossa olivat vanhempi konstaapeli Mikko Aro ja ylikonstaapeli Keijo Saarinen. Aro näki välittömästi, ettei mitään ollut enää tehtävissä. Saarisen tehtävänä oli kutsua apuvoimia: Miehet makaa maassa, kahdesti ammuttu päähän. Nyt tänne väkeä ja äkkiä! Kahta virkaveljeä on ammuttu!
Holstin ja Palon partioauto oli edelleen käynnissä, valot päällä. Aro avasi kuljettajan puoleisen ja vilkaisi autoon. Automaattivaihteisto oli kytkettynä P-asentoon. Apumiehen puoleisessa kojelaudan syvänteessä nökötti Holstin virkalakki. Jotain todella kummallista oli tapahtunut. Holsti ei koskaan mennyt virkatehtävälle paljain päin, kaikki tiesivät sen. Aro sammutti moottorin, kytki valot pois päältä ja sulki oven. Otteet teoksesta Linda Rantanen, Suomalaiset poliisisurmat, Poliisit murhattiin Helsingin Tehtaankadulle.
Poliisi aloitti välittömästi suuretsinnän saadakseen murhaajan kiinni. Hotelli Palacen ja surmapaikan välillä oli kameravalvontaa, jonka ansiosta poliisi sai käsityksen tekijästä ja hänen pakoreitistään. Vaikka surmatöillä ei ollutkaan silminnäkijöitä, poliisi sai sadoittain vihjeitä. Yksi niistä johdatti poliisit surmapaikan lähellä sijaitsevaan huoneistohotelliin. Poliisi oli teletunnistetietojen perusteella päätynyt tarkistamaan kyseisen huoneistohotellin, josta löytyi epäillylle tekijälle kuuluvaa omaisuutta. Löytyneen valokuvan perusteella Palacen vastaanottovirkailija tunnisti miehen. Saatujen tietojen perusteella oli syytä epäillä, että mies oli tanskalainen. Tanskan poliisiviranomaiset vahvistivat tämän ja kertoivat surmaajan olevan tanskalainen vankikarkuri, jonka tilillä oli useita vakavia rikoksia.
Poliisin saarrosta huolimatta tekijä onnistui pakenemaan Helsingistä Hämeenlinnaan. Ratkaiseva vihje tuli hämeenlinnalaisesta apteekista. Mies oli asioinut apteekissa, ja reseptissä ollut nimi paljasti hänet. Surmaaja oli nähnyt nimensä teksti-tv:stä aavistaen jäävänsä kohta kiinni. Hän poistui hotellin takaovesta, ja poliisi otti hänet kiinni parinsadan metrin päässä hotellista 25. lokakuuta. Mies ei vastustanut kiinniottoa eikä hän ollut enää aseistettu.
Surmaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen ampuma-aserikoksesta, törkeästä ryöstöstä ja kahdesta murhasta. Hän suorittaa rangaistustaan Tanskassa eikä ole vuoteen 2025 mennessä päässyt ehdonalaiseen vapauteen.
Muistikuvia Tehtaankadun poliisisurmien ajasta
Olin töissä Helsingissä silloin, kun Eero Holsti ja Antero Palo ammuttiin vuonna 1997. Emme olleet samassa vuorossa, mutta molemmat tiesin ja olimme jutelleet. Kun tapahtuma tuli ilmi, soitin itse Pikku Roban päivystäjälle, pitäisikö tulla töihin. Suurin osa meistä tuli.
Pari yötä tapahtuman jälkeen olimme yövuorossa ja ajoimme paikalle, jossa ampuminen oli tapahtunut. Pysäköimme maijan jalkakäytävän reunaan. Ei ollut ihmisiä missään. Hyppäsin ulos kuljettajan paikalta ja menin seisoskelemaan katukiveykselle suurin piirtein siihen kohtaan, missä heidät oli ammuttu. Paikka oli täynnä kynttilöitä ja kukkasia. Sitä tunnetta on vaikea selittää. Siinä mietin, mitä he olivat ehtineet miettiä, ja miten moinen on voinut tapahtua.
Roban poliisiasemalla toisessa kerroksessa oli tupakkahuone. Olin tuohon aikaan vielä tupakkamiehiä ja siellä kuuntelin, kun vanhemmat poliisit istuivat sikareidensa kanssa ja muistelivat. Holsti poltteli pieniä sikareita ja nautti suurta arvostusta viittä vaille eläkkeellä olevana miehenä. Me nuoret ”klopit” halusimme istua kuuntelemassa hänen juttujaan. Monesti ajattelin, että ”kaikki on hanskassa ja pysyy”, kun tuollaiset rauhalliset miehet selittävät, miten maailma toimii. Kun sitten mies ammutaan takaapäin kylmäverisesti kadulle, se järkytti suuresti perusturvallisuuden tunnetta. Kaikki väkivalta, mikä kohdistuu poliisiin, tuntuu aina tulevan lähelle. Tieto Vihdin tapahtumista toi sen tunteen taas lähelle.
Surmat järkyttivät koko poliisikuntaa, varsinkin kun tekotapa tuli ilmi. Kollegoille, jotka olivat lähimpänä näitä tapahtumia, se on ollut tietenkin monin verroin raskaampaa. Holstin ja Palon lähimpien työkavereiden suru oli käsin kosketeltavaa. Näin vanhempienkin poliisimiesten itkevän. Hautajaiset järjestettiin Johanneksen kirkossa. Meitä oli siellä todella paljon. Kun eli mukana siinä surussa, se jotenkin myös yhdisti meitä poliiseja. Se sisaruus ja veljeys, joka kulkee läpi koko organisaation, on mittaamattoman arvokas.
Surmien jälkeen, kun tekijä oli jo saatu kiinni, oli ikävänpuoleinen tilanne yövuorossa. Rautatientorilla otimme bussissa riehuneen humalaisen maijan kyytiin. Sieltä auton perässä hän rallatteli pilkallisesti surmattujen poliisien ja tanskalaisen vankikarkurin nimiä antaen ymmärtää, että tyyppi voisi hoidella meidät seuraavaksi. Se otti kyllä luonnon päälle, mutta parin kanssa hoidettiin tilanne kylmänrauhallisesti ja ammattimaisesti. Marko Lehtoranta, ylikonstaapeli, Poliisiammattikorkeakoulu.
Mies surmasi sotilaskiväärillä poliisin Vihdissä vuonna 2016
En voi sanoa, etteikö tapahtuneesta olisi jäänyt minuun mitään jälkiä. Olin niin lähellä Tomia, kun kaikki tapahtui. Mietin pitkään, etten pääse koskaan eroon siitä näystä, tai unohda miltä hänen kasvonsa näyttivät. Tomi ei ole tietenkään unohtunut eikä unohdu, mutta nuo julmimmat muistikuvat ovat hieman haalistuneet. Antero Timonen, ”Tilanne oli poikkeuksellisen yllättävä”. Ote teoksesta Linda Rantanen, Suomalaiset poliisisurmat, 2024.
Länsi-Uudenmaan poliisi sai hälytyksen vihtiläisen kuorma-autoyrittäjän omakotitaloon perjantai-iltana 17. kesäkuuta 2016 kello 20.53. Poliisille tulleen tiedon mukaan mies ampui ritsan kaltaisella aseella traktorilla ajanutta sukulaispoikaansa naapurikiinteistön puolelle.
Ensimmäinen paikalle saapunut partio eristi alueen. Alkutietojen perusteella poliisi perusti vaativien tilanteiden tilanneorganisaation, johon kuului kahdeksan partiota. Poliisit pukeutuivat maastopukuihin ja raskaisiin suojaliiveihin. Ammuskelijan omakotitalo oli pimeä. Poliisin käskytyksiin ja puhelinsoittoihin ei vastannut kukaan.
Kello 23.29 Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen vaativa tilanne (vati) -poliiseista koostunut neljän poliisimiehen toimintaryhmä siirtyi talon pääovelle tarkoituksenaan tarkistaa sisätilat. Kun poliisit mursivat oven lukitusta, ampujan vaimo kävi ulkoeteisessä palaten saman tien sisätiloihin. Poliisi keskeytti murtautumisen ja jatkoi käskytystä.
Kello 23.32 poliisi jatkoi ulko-oven murtamista. Heti kun ovi oli saatu auki, mies ampui useita laukauksia kohti ovella olleita poliiseja. Ulko-ovella ollut toimintaryhmän johtaja, vanhempi konstaapeli Mikko Venäläinen vastasi tuleen ja ampui kolme laukausta, jotka eivät osuneet. Sen sijaan Venäläinen sai osuman kyynärpäähänsä. Poliisit perääntyivät suojaan.
Kello 23.25 vanhempi konstaapeli Venäläinen ilmoitti Virve-radioon osumastaan ja kyvyttömyydestään jatkaa tehtävässä sekä piiloutui kaivinkoneen taakse. Hätäensiapukoulutuksen saanut vanhempi konstaapeli Tomi Keskinen oli menossa auttamaan loukkaantunutta poliisia. Talon ulko-ovella mies ampui niityn yli juossutta Keskistä selkään kolmenkymmenenviiden metrin etäisyydeltä. Keskinen kaatui maahan, mutta pystyi ilmoittamaan Virve-radioon saaneensa osuman. Hän kuoli nopeasti tapahtumapaikalla vammoihinsa. Hän oli saanut rynnäkkökiväärin luodin selkään suojaamattomalle alueelle, ja luoti oli kulkenut vartalon läpi.
Vanhempi konstaapeli Antero Timonen oli mukana Vihdin tehtävällä ja kertoo tapahtumasta:
Lähdin etsimään Tomia. Olosuhteet olivat todella vaikeat, oli pilkkopimeää ja vettä satoi kaatamalla. En voinut liikkua seisten, sillä mies ampui pihalla edelleen. Ryömin heinikossa sokkona. Noin minuutti Tomin kaatumisen jälkeen onnistuin löytämään hänet. Aika laskettiin myöhemmin tarkasti radioliikenteen perusteella, mutta en muista sitä. Etsin hänet kuitenkin niin nopeasti, kuin siinä tilanteessa oli mahdollista. Muistan että heti kun näin Tomin kasvot, tiesin että tilanne oli todella huono, toivoton. Siitä huolimatta yritin etsiä vammakohtaa. Otin häneltä kypärän pois ja katsoin, oliko pää kunnossa. Tutkin jalatkin läpi, mutta en löytänyt vammakohtaa. Myöhemmin sitten selvisi, että osuma oli alaselässä. Mitään kontaktia en häneen enää saanut. Lähdin evakuoimaan Tomia heinikossa ryömien. Pihalta kuului koko ajan laukauksia. Pelkäsin, että mies näkee meidät. Ryömin selkä menosuuntaan, pidin asetta valmiina ja vedin Tomia perässä. Vettä tuli niin paljon, että niitty meni savimössöksi. Tuntui toivottomalta saada meitä molempia liikkeelle, kun tuntui että jalat polkivat vain tyhjää. Sain kuitenkin Tomia siirrettyä useamman metrin matkan. Asetin itseni lopulta niitylle niin, että taustallani oli pajupusikko. Ajattelin, jos otan sen taustalleni, niin ainakaan pää ei näy talolle. Odotin siinä aika pitkään, suojasin Tomia ja itseäni. Muita poliiseja sillä sivulla ei ollut. Antero Timonen, ”Tilanne oli poikkeuksellisen yllättävä”. Ote teoksesta Linda Rantanen, Suomalaiset poliisisurmat, 2024.
Talolla tilanne jatkui yhä. Kolme poliisia suojautui talon takakulmalla olleen asuntovaunun luokse. Ampuja ja poliisit vaihtoivat vielä useita kymmeniä laukauksia, ja yksi poliisin ampuma luoti osui miestä kyynärvarteen kulkeutuen siitä vasempaan kylkeen.
Kello 23.45 mies ampui itsensä. Poliisit eivät tienneet itsemurhasta, kunnes noin kello yhden aikaan yöllä paikalle saapui Helsingin poliisilaitoksen valmiusyksikkö Karhun poliiseja. Nämä käskyttivät miehen vaimon ulos talosta ja kiinteistö tarkastettiin. Talosta löytyi kahden ampumiseen käytetyn rynnäkkökiväärin lippaan lisäksi 11 täyteen panostettua lipasta, muita luvattomia ampuma-aseita, kolme ritsaa, dynamiittia sekä lähes 1 700 patruunaa. Mies löydettiin kotitalonsa pihalta 18.6.2016 kello 01.32.