Traumaattisten tilanteiden käsittely poliisissa

Poliisiasemalle päästyämme oli pieni keskusteluhetki paikalla olleiden kanssa ja sitten kotiin. Päällimmäinen tuntemus oli tuossa vaiheessa väsymys, ja kropan kaikki lihakset tuntuivat olevan kireällä kuin viulunkieli. Kokonaisuudessaan tapahtuman vaikutusta kuvannee parhaiten se, että parin seuraavan päivän aikana oli oma-aloitteisuus kadoksissa ja lähinnä ”olin” vain. Pienikin tekeminen tuntui vaativan erikseen päätöksen, että hei nyt pitää nousta tuolilta. Tapahtuneen jälkeen järjestettiin tietenkin debriefing-tilaisuus Äänekoskella ja lisäksi oli erikseen debriefing-tilaisuus Viitasaaren pelastushenkilökunnalle. Itselleni muodostui ns. aikajana tapahtumien kulusta vasta tuon toisen tilaisuuden jälkeen. Tapahtuma ei tullut uniini eikä jäänyt pyörimään ajatuksiini. Olen myöhemmin tuumaillut, että suurin tekijä tuossa oli se, että puhuin tapahtuman niin moneen kymmeneen kertaan eri tahoille enkä ollut tekemässä tutkintaa tai nostelemassa ruumiita vaan tilannejohtajan roolissa. Mutta koskaan en sitä unohda. Konginkangas 19.3.2004, teoksesta Sen keikan muistan.

Poliisin työssä kriittisiltä tapahtumilta ja stressiä aiheuttavilta tilanteilta ei voi välttyä. Poliisin henkilöstöstä kuka vaan voi joutua kohtaamaan ja käsittelemään näiden tilanteiden seurauksia. Esimerkiksi vuonna 2008 Kauhajoen kouluampumisen jälkeen poliisilaitoksella työskentelevät asiakaspalvelijat vastasivat niin hätääntyneiden omaisten kuin median yhteydenottoihin hyvin paineistetussa tilanteessa. Stressi voi koetella kenen tahansa psyykkistä ja fyysistä jaksamista. Kriittisestä tilanteesta saattaa muodostua traumatisoiva kokemus.

Poliisin ei tarvitse kestää kaikkea

Vaikka poliisikoulutuksessa ja valintaprosesseissa korostetaan henkistä vahvuutta ja kestävyyttä, silti ammattirooli tai virkapuku eivät suojaa traumatisoitumiselta. Ei ole kyse ihmisen heikkoudesta tai henkilökohtaisesta valinnasta, milloin traumatisoituu ja milloin ei. Oireet voivat olla hyvinkin voimakkaita, mutta niillekään ihminen itse ei voi mitään. Vuosien mittaan olemme Poliisimuseossa kuulleet lukuisista keikoista, jotka eivät unohdu. Joillekin se on ollut aseellinen uhkaava tilanne, äkillisesti muuttuva kotikeikka, ensipartiona saapuminen perhesurman, kouluampumisen tai suuronnettomuuden tapahtumapaikalle, työkaverin loukkaantuminen tai kotona kätkytkuolemassa menehtyneen vauvan vanhempien kohtaaminen. Esimerkkejä on paljon. Paikat, hajut, äänet, yksittäiset lauseet nousevat vuosienkin jälkeen mieleen. Myös pitkäkestoinen tutkinta, esimerkiksi lapsiin kohdistuvissa rikoksissa, voi aiheuttaa kumuloituvaa stressiä ja traumatisoida.

Väkivallan ja vaativien tilanteiden sietämisellä on poliisissa pitkä historia.  Pitkään katsottiin, että ammatin luonteeseen kuuluu ikäviä asioita ja kuormittavista tapauksista tullut stressi piti vain kestää omin neuvoin ja parhaaksi katsomalla tavalla. Poliisien ainoa vertaistuki oli pitkään tutulle partiokaverille puhuminen eikä sen merkitys ole nykyäänkään kadonnut. Moni on kokemaansa käynyt läpi saunan lauteilla työkaverien ja alkoholipitoisen juoman voimalla.  Keikkaa ajaessa partiokaverin kanssa jutteleminen on edelleenkin erittäin tärkeä tuki, kun työasioiden lomassa puhutaan henkilökohtaisempaa asiaa. Kahvihuoneessa lentää juttu ja rankoistakin aiheista on voitu laskea huumoria, joka ei ulkopuolisille kuulu.

Poliisin ammattikunta on yhteisöllinen. Sitä ovat vahvistaneet aiemmin muun muassa sisäoppilaitosmainen asuminen ja yhteiset harrastukset, varsinkin urheilu. Tämä yhteisöllisyys on ollut kantava voima monissa kuulemissamme kertomuksissa.  Nykypäivän yhteisöllisyys on muuttunut, mutta ammatin erityisyys on edelleen yhdessä pitävä vahva liima.

Jälkipuinnin alkuvaiheet

Työsuojelu on työnantajan lakisääteinen velvollisuus. Työnantaja on velvollinen huolehtimaan työntekijöiden henkisestä ja fyysisestä turvallisuudesta ja terveellisyydestä työssä. Vaikeiden ja haastavien tilanteiden ratkaisemista ja kohtaamista ei saa jättää yksittäisen työntekijän eikä tilanteessa mukana olleen ryhmän vastuulle. Työnantajan tulee selvittää ja tunnistaa työpaikan vaara- ja haittatekijät sekä pyrkiä mahdollisuuksien mukaan poistamaan tai vähentämään niiden vaikutusta.

Jälkipuinti nousi keskusteluihin 1990-luvulla, jolloin myös poliisin ammatissa jälkihoitoa alettiin pitää välttämättömänä.  Vanhanaikainen asenne ”ei tässä mitään kallonkutistajia tarvita” väistyi. Työyhteisölle tämä näkyi, kun kollega sai apua eikä pudonnut rivistä alkoholisoituneena tai työkyvyttömänä.

Jälkihoidon antamisesta keskusteltiin jo vuonna 1986 Jakomäki-Mikkeli -panttivankidraaman jälkeen. Sekä selviytyneet panttivangit että poliisi jäivät vaille jälkihoitoa. Psyykkisiä jälkireaktioita olisi jo voitu hoitaa ja lieventää ulkopuolisen avun turvin. Poliisihallinnossa kyseinen vaihtoehto sulkeutui pois jo alkuvaiheessa, koska huomio kiinnittyi paljolti syyllisten etsimiseen.

Vuonna 1993 vanhempi konstaapeli Antti Murtomäki menehtyi, kun Helsingin Lauttasaaressa pakeneva auto törmäsi häneen vauhtia hiljentämättä ja tekemättä yhtään väistöliikettä. Tapauksen vuoksi Helsingin poliisilaitoksella järjestettiin jälkipuinti-istunto. Istunnossa olivat mukana kaikki, joita tapaus oli koskettanut, myös esihenkilöt.  Auto- ja matkustajalautta Estonia upposi syyskuun lopulla 1994, ja surmansa sai yhteensä 852 henkilöä. Rankat ja vaativat pelastus- ja selvitystyöt koskettivat erityisesti pelastuslaitosta ja poliisia. Estonian uppoamisen jälkeen käynnistettiin Turun poliisilaitoksella jälkipuinnin vaiheittain etenevä järjestelmä.

Ensimmäinen koko maan kattava määräys kriittisten tilanteiden jälkitoimista astui voimaan vuonna 2012. Purkukeskustelua vetää erikoiskoulutettu poliisi heti tapahtuman jälkeen. Purkukeskustelu on järjestettävä ennen kuin tilanteessa osallisena olleiden työvuoro loppuu. Osallistuminen siihen on pakollista, mutta jatkotoimet vapaaehtoisia. Keskustelun ohjaaja ei itse saa olla osallisena tapahtuneessa.

Purkukeskustelu perustuu vertaistukeen. Siinä kuunnellaan, ei hoideta, vaan käydään läpi epätavallista tehtävää siinä olleiden poliisien kesken. Defusingilla eli purkukeskustelutoiminnalla voi olla suuri merkitys työntekijöiden toimintakyvyn ylläpitämiseen ja vähintäänkin se auttaa siihen osallistujia ymmärtämään millaisia tunteita he saattavat tuntea traumaattisen tai kriittisen tilanteen jälkeen sekä kuulevat millaisia ajatuksia muilla samassa tilanteessa olleilla on.

Purkukeskustelutilaisuus on järjestettävä

• tilanteissa, jossa on mukana ase
• uhkatilanteissa, joissa poliisi on joutunut käyttämään asetta
• tilanteissa, jossa on sattunut kuolemantapaus, työkollegan kuolema tai vakava loukkaantuminen
• kun poliisi on joutunut väkivallan kohteeksi tai sen uhan alle
• erityisen järkyttävässä tilanteessa
• poliisiuhkaustilanteessa
• kun poliisi on joutunut maalittamisen kohteeksi

Purkukeskusteluita tulee järjestää matalalla kynnyksellä, jos kriittisessä työtilanteessa on ollut työharjoittelua suorittava opiskelija, työuran alussa tai uusissa tehtävissä oleva työntekijä tai muuten kokematon työntekijä.

Postraumatyöpajat

Kauhajoen kouluampumistapauksen (2008) jälkeen poliisissa otettiin käyttöön posttraumatyöpajat. Aloitteentekijöinä olivat ylikonstaapeli Pasi Härkönen ja poliisin työturvallisuudesta väitöskirjan tehnyt hallintotieteiden tohtori ja rikoskomisario Juha Järvelin.  Vaikka poliisissa kriisiapua oli saatavilla, se oli silti riittämätöntä. He tutustuivat omakustanteisesti Yhdysvalloissa posttraumatyöpajatyöskentelyyn ja päättivät tuoda työpajan myös Suomeen.

Posttraumatyöpaja järjestettiin ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 2010. Nykyään kolme päivää kestäviä poliisin posttraumatyöpajoja järjestetään vuosittain kahdesti. Tulokset ovat olleet kannustavia ja osallistujat ovat saavat konkreettista apua posttraumaattisiin oireisiinsa. Posttraumatyöpajoihin voi osallistua osana jälkitoimia, kun kriittisestä tilanteesta on kulunut vähintään puoli vuotta. Työpajoihin voi osallistua myös työnsä vuoksi kumulatiivista stressiä kokevat. Posttraumatyöpajalle voi jokainen sitä tarvitseva itse hakeutua, mutta myös lähiesimiehet sekä työterveys voivat henkilön suostumuksella lähettää hänet sinne. Työpaja on tarkoitettu kaikille poliisihallinnon työntekijöille – ei siis ainoastaan poliisihenkilöstölle, vaan myös muun muassa vartijoille sekä asiantuntija-, lupa-, hallinto- ja esikuntatehtävissä toimiville henkilöille.

Poliisin tuki ry auttaa akuutissa tilanteessa

Poliisin Tuki ry kerää varoja virkatehtävissä vaikeasti vammautuneiden poliisien kuntoutukseen ja virkatehtävissä menehtyneen poliisin omaisten tukemiseen. Tuki voi olla kertakorvaus tai pidempiaikaista avustamista. Erityisesti kuolemantapauksissa perheitten tukitoimiin ryhdytään välittömästi. Tämä onkin yhdistyksen vahvuus, kun tukitoimiin päästään nopeasti ilman kankeaa byrokratiaa akuutissa tilanteessa.

Vuonna 1964 perustetun Poliisin Tuki ry:n taustayhdistyksiä ovat Suomen Poliisijärjestöjen Liitto, Suomen Nimismiesyhdistys ja Poliisilakimiehet. Yhdistys on poliittisesti sitoutumaton eikä osallistu ammattiyhdistystoimintaan.

Yhdistyksen omaisuus sisältää osakkeita ja niiden tuotoilla on voitu jakaa avustuksia. Lisäksi yhdistys hankkii varoja perimällä jäsenyhdistyksiltään vuosimaksuja, vastaanottamalla lahjoituksia tai testamentteja sekä toimeenpanemalla rahankeräyksiä tai arpajaisia tai myymällä kannatustuotteita. Keväällä 2025 Helsingin poliisisoittokunta järjesti kolme Suojelusenkeli-konserttia, joiden käsiohjelman tuotto ohjattiin Poliisin tuki -yhdistykselle.

Yhdistys antaa siis vain rahallista tukea, mutta paikallisyhdistyksiin kuuluvat jäsenet voivat auttaa tukea tarvitsevaa perhettä monin tavoin. Akuutissa tilanteessa annetaan henkisen tuen lisäksi konkreettista apua, vaikkapa autetaan pihatöissä tai kesken jääneissä rakennusprojekteissa, käydään kaupassa tai viedään lapsia harrastuksiin.

Erään partion virka-aputilanne muuttui hetkessä vuonna 2021. Poliisit odottivat pihalla sosiaalitoimen virkailijoiden poistumista, mutta sitten kaikki muuttui. Mies ampui yllättäen poliisia päähän noin kahden metrin etäisyydeltä. Poliisi selvisi tilanteesta loppujen lopuksi yllättävän pienillä fyysisillä vammoilla, mutta henkinen toipuminen vei aikansa. Tässä kohtaa Poliisien Tuki ry tuli avuksi.

Poliisien Tuki ry:n antama avustus mahdollisti se, että minun ei tarvinnut murehtia minulle aiheutuneista kuluista tai ansionmenetyksistä eikä tarvinnut murehtia rahallisia asioita. Koko tapaus kosketti tietysti myös perhettäni ja tuella on saatu katettua myös heidän kulujaan. Sen lisäksi se mahdollistaa myös tulevien kustannusten ja tarvittavien hoitojen kattamisen vastaisuudessa., erityisesti perheenjäsenilleni. Huomaan, että tätä tekstiä kirjoittaessa ne puolentoista vuoden takaiset tuntemukset puskevat pintaan ja sydän alkaa hakkaamaan sekä kädet hikoamaan, kaikki palaa takaisin mieleen erittäin vahvasti. Prosessi on ollut pitkä ja lopullinen ratkaisu tuli hovioikeudesta vasta lopputalvesta 2023, aika lailla tasan puolitoista vuotta tapahtuman jälkeen. Koen, että vasta silloin lopullinen toipuminen on ollut mahdollista alkaa. Ote Ei tarvitse enää lotota, teoksesta Sen keikan muistan.