Oulun poliisilaitoksen Vati-ryhmän poliisi oli menossa ottamaan kiinni miestä, joka oli surmannut ravintolassa kaksi henkilöä ja haavoittanut kahta muuta. Mies löi poliisia kirveellä. Poliisin hengen pelasti uudenmallinen suojakypärä ja sen paksu visiiri. Poliisi palasi takaisin työtehtäviin.
Kotkassa poliisilaitoksen päivystyshuoneen vastaanottotiskillä 31.10.1935 mies ampui vahtimestari Rikhard Särkkää. Särkkä selvisi pienin vammoin kylkeen ammutusta haavasta.
Ylietsivä, tarkastuskonstaapeli Otto Suoniemen oikeassa rintataskussa oli vahakantinen muistivihko, joka hidasti rintaan osunutta luotia. Suoniemi toipui saamistaan vammoista ja palasi töihin tammikuussa 1943. Ensimmäiset poliisin ansioristit jaettiin marraskuussa 1942. Suoniemi sai sen erikoistunnuksin.
Porvoon väijytykseen (2019) liittyvää esineistöä. Suojaliivi oli kylkeen ammutun vanhemman konstaapelin yllä.
Vakavat väkivallanteot ovat pakottaneet muuttamaan toimintatapoja ja varustusta. Olemme panostaneet paljon siihen, että ensimmäisenä paikalle tulevalla poliisipartiolla on tieto, taito ja välineet kaikkiin tilanteisiin ja siten valmius pysäyttää mikä tahansa ihmisiin kohdistuva vaarallinen toiminta tai rikos. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen poliisin valajuhlassa 23.9.2022.
Seuraavaksi on muutamia selviytymistarinoita poliisille vaarallisista ja vaativista tehtävistä eri ajoilta. Kaikissa tilanteissa on ollut suuret riskit, mutta poliisit ovat säilyneet vammoistaan huolimatta hengissä ja ovat voineet jatkaa tervehtymisen jälkeen työssään. Osa tilanteista on ns. läheltä piti -tilanteita. Tapaukset avaavat hyvin poliisin toimintamallien muutoksia. Nykypäivänä poliisin taktiikassa painottuu ennakointi, varautuminen ja mahdollisimman tarkkojen taustatietojen hankinta. Silti naarmuitta ja vammoitta ei selvitä tänäkään päivänä. Aina voi tapahtua jotakin yllättävää, joka muuttaa tapahtumien kulkua kohtalokkain seurauksin.
Ylietsivä, tarkastuskonstaapeli Otto Suoniemen loukkaantuminen vuonna 1942
Sodanvastustajien etsintä työllisti jatkosodan aikana Valtiollinen poliisin (Valpo) Tampereen osastoa ja kaupungin poliiseja. Kommunistien nuorisovastaava oli autonhuoltaja Pellervo Takatalo. Hän soti talvisodassa Summassa, mutta jatkosodan alkaessa ryhtyi kokoamaan nuorten vastarintaryhmää, joka teki sabotaaseja. Tampereella ja ympäristössä tehtiin kaikkiaan 21 tihutyötä, joissa armeijan autoja, ratakiskoja, junia ja muuntajia räjäyteltiin. Ratinan voimalaitos ja Takon tehdaskin saivat osuutensa. Takatalo pidätettiin, mutta onnistui pakenemaan tammikuussa 1942. Lokakuussa samana vuonna saatiin tieto piilopaikasta.
Poliisitutkimusten mukaan Tampereen poliisilaitoksen ylietsivä Otto Suoniemelle tuli käsky lähteä 31.10.1942 klo 12.30 Lamminpäähän, viiden Tampereen poliisin ja kahden Valpon etsivän kanssa. Ohjeeksi tuli vain ottaa Suomi-konepistooli mukaan. Matkalla ilmoitettiin, että talossa piileksi etsintäkuulutettu Takatalo, jota oltiin nyt menossa ottamaan kiinni. Paikan päällä oli talon rouva, joka ei tiennyt mitään Takatalosta tai kellarin korsusta. Lopulta hän kuitenkin avasi poliiseille kellarin oven ja pyörtyi. Rouva kannettiin vuoteeseen ja paikalle kutsuttiin lääkäri.
Kellarin perunalaarista löytyi luukku, josta johti portaat mustalle ovelle. Poliisit käskyttivät: ”Tulkaa ulos tai heitämme käsikranaatin.” Ei vastausta, poliisit ampuivat ovea ja korsusta ammuttiin takaisin kaksi laukausta. Poliisit vetäytyivät oven sivuille, Suoniemi konepistooleineen paremmalle ampumaetäisyydelle. Pian korsusta heitettiin kaksi käsikranaattia. Tila täyttyi savusta, hengittämien, näkeminen oli vaikeaa ja paineaallosta Suoniemen aseesta irtosi lipas. Kun korsusta lensi kolmas kranaatti, konepistooli putosi lattialle, Suoniemi paiskautui taaksepäin ja sai siruja päähänsä. Ovelta hyökkäsi mies etsivää kohden käsissään Nagant-revolverit, joilla ampui Suoniemeä osuen olkavarteen. Miesten kamppaillessa etsivään osui viisi laukausta. Painiottelussa etsivä sai riistettyä miehen käsistä revolverit ja vyötäisiltä puukon, jolla iski tätä olkavarteen. Mies antautui, ja Suoniemi talutti hänet ulos. Takatalo oli pidätetty.
Sekä Suoniemi että Takatalo loukkaantuivat vakavasti. Heidät kiidätettiin Hatanpään sairaalaan kuolevien osastolle, vieläpä samaan potilashuoneeseen. Suoniemen vaimo pelkäsi, että Takatalo virkoaa ja tulee vahingoittamaan hänen puolisoaan. Suoniemi selvisi ja palasi töihin tammikuussa 1943. Ensimmäiset poliisin ansioristit jaettiin marraskuussa 1942. Suoniemi sai sen erikoistunnuksin. Takatalosta tuli myöhemmin etsivä ns. punaiseen Valpoon.
Vaarallisen henkilön kiinniottotilanne Helsingissä 1990-luvun alussa
Teksti perustuu tositapahtumiin. Kertojana on tilanteessa mukana ollut ja tuolloin tapahtuma-aikaan virkaiältään nuori rikostutkija Helsingin poliisilaitokselta.
Heti tähän alkuun on kerrottava. En ole koskaan joutunut virkatehtävillä ampumaan laukaustakaan ihmistä kohti. Ampumatilanteet ovat kaikki liittyneet eläinten lopettamiseen. Niitä läheltä piti -tilanteita on kyllä ollut, siis joudunko ampumaan vai en. Tapaus, josta nyt kerron, ei suomeksi sanottuna mennyt ihan putkeen, mutta siitä selvittiin.
Olin parini kanssa saanut tehtävän käydä hakemassa kuulusteluun eräs rikoksesta epäilty mies hänen asunnoltaan Vuosaaresta. Hänellä oli jo rikostaustaa. Nyt hän oli epäiltynä murhasta. Meitä lähti keikalle kolme siviilipukuista rikostutkijaa. Ideana yksinkertaisuudessaan oli tilata huoltomies, avata ovi, painua sisälle, ottaa kaveri mukaan ja viedä kuulusteluun.
Kollegat rikospoliisin ryöstöjaoksesta olivat varoitelleet miehen olevan vaarallinen. Häneltä voisi heidän mukaansa odottaa ihan mitä tahansa. Näiden taustatietojen pohjalta kysyinkin pariltani, olisiko meidän nyt viisasta vähän suunnitella, miten mennään ja tilata vaikka koirapartio apuun. Kollega oli ensin vähän vastaan. Se johtui tietysti siitä, että siihen aikaan toimintakulttuuri oli ihan toisenlainen. Tämä pitää ymmärtää. Ei ollut oikein poliisin taktiikkaa tai jos olikin, se oli hyvin alkeellista. Meidän johtosuhteemme olivat hyvin erilaiset kuin tänä päivänä. Käytännössähän tutkinnan puolen partiot pyörivät itsenäisesti ja virkapukuiset hoitivat omia asioitansa eikä yhteistyötä juurikaan ollut.
Lopulta pohdinnan jälkeen päädyimme siihen, että tilataan kenttäpartio ja samalla myös huoltomies paikalle. Meidän kaikkien yhteenlaskettu virkaikä oli siinä vaiheessa varmaan vajaa kymmenen vuotta. Tilanne parani hieman, kun partio tuli, se saattoi nousta kahteentoista. Voimme siis todeta, että porukka tehtävällä oli hyvin nuorta ja sanotaanko myös näin, hyvin innokasta. Osaaminen ja kokemus eivät olleet vielä ihan päässeet kehittymään täyteen kukkaan. Partiossa oli yksi tuttu kaveri, kurssikaveri itse asiassa ja toisena hänen vanhempi kollegansa. Me teimme alkeellisen suunnitelman: minä avaan oven, partio menee ensimmäisenä asuntoon ja me tutkinnan kaverit tulemme perässä ja toimimme tukena.
Sitten tuli h-hetki. Olen sitä miettinyt. Kyllä se varmaan näin oli, että minua jännitti se tilanne. Pohjatiedot olivat mitä olivat. Ehkä siinä ei niin osattu asennoitua, että tämä voi oikeasti olla se jännä tehtävä. Enemmän meillä oli semmoinen mieli, että mennään vaan sisään, otetaan kaveri kiinni ja viedään kuulusteluun. Poliisin työstä 99% on ihan tällaista rutiinia. Lähdimme liikkeelle ja toimimme juuri niin kuin oli sovittu.
Asunnon muistan vieläkin. Oli pitkä käytävä, vasemmalla sen päässä makuuhuone, oikealla puolella niin sanottu olohuone. Sitten oli pikkuinen käytävä, jossa oli keittokomero ja vasemmalla puolella vessa. Virkapukuiset menivät ensimmäisinä. Toinen oli varautunut patukalla, virka-aseet eivät olleet esillä. Kävelimme sisään ja katselimme ympärillemme. Partio pääsi olohuoneeseen ja me dekkarit tulimme perässä rinnakkain. Me olimme käytävän suulla. Viimeisenä oli niin sanottu varmistaja. Hän piti huolta, että ovi pysyy auki, jos tulee kiire päästä pois. Voitko yhtään kuvitella, mikä näky aukeni silmieni eteen?
Mies seisoi lähes keskellä olohuonetta ikkunan edessä, tähtäsi meitä isolla automaattipistoolilla, joka osoittautui myöhemmin Colt 1911 mallin puoliautomaattipistooliksi. Sillä hetkellä maailma pysähtyi. Kun katsot pistoolin piippua väärästä suunnasta, niin se on aika helvetin iso. Olen sitäkin miettinyt, että ehdinkö pelkäämään tai säikähtämään. Sanoisin näin, en. Se oli enemmänkin pysähdys, stop ja what the fuck. Näissä tilanteissa aika alkaa hidastua. En yhtään pysty sanomaan kauanko tilanne kesti. En pysty muistamaan, sanoiko mies jotain vai ei. Joka tapauksessa kurssikaverini totesi muistamani mukaan vähän kuin hämmästyneellä äänellä epäiltyä etunimellä puhutellen: ”Ethän sä nyt meitä ammu, mehän ollaan poliiseja”. Hän otti kolme askelta miehen luo, tarttui aseeseen ja otti sen pois hänen kädestään. Ilmeisesti hämmästys oli vähän molemminpuolista. Totesimme, että nyt laitetaan raudat. Siinä vaiheessa, kun raudat napsahti käsiin, mies alkoi vasta kiukutella ja vähän vittuillakin.
En oikein osaa määritellä kokemustani muuten kuin sillä tavalla, että se oli aikamoinen pysähdys. Siinä tunsi itsensä jollain tapaa avuttomaksi, että mitä pitäisi tehdä. Olihan minulla tietenkin ase mukana kotelossa. Mietin kyllä, pitäisikö nyt yrittää vetää ase esille. Tosiasiahan on, jos tyyppi olisi ruvennut ampumaan, asunnossa olisi todennäköisesti ollut viisi kuollutta tai useampi kuollut ja loukkaantunut poliisimies. Siinä ei ollut mitään mahdollisuutta käytännössä toimia, kun olet suoraan tulilinjalla ja etäisyyttä on maksimissaan se 2, 3 tai ehkä 4 metriä. Meillä ei ollut kenelläkään suojaliivejä. Nehän piti itse ostaa. Jos yhteisiä suojaliivejä oli, ne olivat semmoisia yhden koon, jotka sai vain heittää ylleen. Niiden iästä tai suojaustehosta ei ollut tietoa. Eihän niitä käytetty, eli me lähdimme vähän kuin soitellen sotaan. Mielestäni kuitenkin jonkin verran varauduimme ja suunnittelimme asiaa. Siitä huolimatta tilanne tuli yllätyksenä.
Saimme epäillyn autoon ja kiittelimme partiota. On pakko tunnustaa, että kyllä nenänpäät olivat valkoisena meillä kaikilla. Siihen aikaan minäkin olin tupakkamies, kyllä me siinä tupakat poltimme ja yritimme tajuta, mitä oikein oli tapahtunut. Olen semmoinen ihminen, että minulle tulee vastavaikutus kutakuinkin heti. Toiminnan jälkeen minun pitää saada olla noin 15 – 20 minuuttia aivan itsekseni rauhassa enkä pysty puhumaan mitään. Se on vähän vastaavanlainen tunne kuin jos olisit kiipeämässä korkealta paikalta köyden avulla alas. On sekä pelottavaa että jännittävää.
Myöhemmin opin tuntemaan työkaverien reaktiot. Tiesin lähimmälle kaverille sen tulevan, kun me pääsemme toimistolle. Hän oli pahalla päällä, kiukutteli ja kahvikupit lentelivät päin seinää. Toiselle reaktio tuli kahden päivän päästä. Kaikille tulee vastavaikutus. Se on ihan selvä asia. Shokkiin reagoi aina jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin.
Niin, ehkä tosiaan kokemusta kaiken parhaiten kuvaa, että se on kertakaikkisen seis, stop. Aika hidastuu ja tulee ajatus, miten tässä nyt toimin ja mitä pitäisi tehdä. Varmasti moni asia tapahtuu tilanteessa automaattiohjauksella. Ratkaisut syntyvät sitä myöten, kun olet riittävästi harjoitellut eri tilanteita ja toimintamalleja. Tuohon aikaanhan emme olleet vielä harjoitelleet. Ei ollut taktiikan koulutusta, ei ollut toimintamalleja. Jälkipuinnista ei tiedetty vielä mitään. Jälkipuinti oli sitä, että otapa kahvi ja mene seuraavaa hommaa tekemään. Minuakin odotti laitoksella äsken kiinniottamamme miehen kuulustelu. Muistamani mukaan vähän hankala paikka kuulustelu oli, ei oikein juttu luistanut. Siitä jokainen lähti eteenpäin selvittämään itselleen asiaa omaan tahtiinsa joko nopeasti tai viiveellä. Ei näistä jutuista hirveästi puhuttu. Jos puhuttiin, niin saunan lauteilla ja vähän miestä väkevämmän voimin.
Tuolloin minulla oli kavereita Karhu-ryhmästä, sinne hyvin nuorena päässeitä. Heillä oli erityisosaamista. Tämä keikka oli itse asiassa se syy minkä takia innostuin ampuma- ja voimankäytön koulutuksesta. Treenasin siihen aikaan myös kamppailulajeja. Ajattelin, että tähän työhön pitää suhtautua vakavasti, koska tämä sisältää tietyt riskit ja niiden kanssa pitää oppia ja pystyä elämään. Se oli hyvin kasvattava kokemus. En tiedä, miten niihin muihin keikalla olleisiin tämä on vaikuttanut, mutta minun suhtautumiseni poliisin tehtäviin se muutti ihan täysin. Taitojen ja osaamisen pitää olla siinä kunnossa, että pystyy nämä tilanteet hoitamaan eikä enää mennä niin sanotusti soitellen sotaan. Sittemmin olin silloisen rikospoliisin voimankäytön kouluttajaryhmässä mukana monta monituista vuotta. Kaivoimme esiin Tapani Rinteen Poliisitaktiikka -kirjan, joka oli silloin muistaakseni jo ilmestynyt ja opiskelimme monenlaisia tekniikoita ja taktiikoita sekä tietenkin harjoittelimme niitä. Se oli semmoista omaehtoista. Jossain vaiheessa jaoksen päällikkö antoi oikein luvan jatkaa harjoittelua, siihen sai käyttää työaikaa. Hän oli sen verran fiksu. Poliisin ammattitaitoon kuuluu monia palikoita: voimankäyttöä, taktiikkaa, lainsäädäntöä, viestintää niin kirjoittamalla kuin puhumalla. Näistä muodostuu poliisin ammattitaito. Ja siihen aikaan vielä piti tietysti saada kaikki, myös pomoporukka, ymmärtämään harjoittelun ja valmistautumisasian tärkeys. Asenteet 1990-luvulla olivat ihan erilaisia kuin nykyään.
Kypärä pelasti poliisin hengen Oulussa
Oulussa keskiviikkona 13.1.2015 noin klo 18 mies meni pubiin kirveen kanssa, tappoi kaksi miestä, haavoitti kolmatta ja poistui. Hätäkeskukseen soittanut henkilö tunnisti miehen ja tiesi tämän asuinalueen. Tämän perusteella poliisi pääsi nopeasti epäillyn tekijän jäljille.
Poliisi käynnisti operaation, jossa oli mukana toistakymmentä partiota. Mies paikannettiin ja Oulun poliisilaitoksen vaativien tilanteiden erikoisryhmä, Oulun Valo, lähti hakemaan miestä asunnosta. Epäillyn asunnon luona, saatuaan oven auki, toimintaryhmän poliisi käskytti pimeässä asunnossa mahdollisesti olevaa henkilöä tulemaan esiin kädet näkyvillä. Esitutkinnan mukaan käskytyksessä kävi ilmi, että käskyn antaja on poliisi ja että poliisi on varautunut käyttämään tilanteessa asetta.
Epäilty oli piilossa ulko-oven vieressä, seinää vasten painautuneena. Hän heitti vasaran toimintaryhmän ylitse rappukäytävään ja hyökkäsi kirves lyöntiasentoon nostettuna noin metrin päässä itsestään ensimmäisenä olevaa toimintaryhmän poliisia kohti ja löi tätä kirveellä kypärän suojaamaan päähän. Kirveen lyönnin päähänsä saanut poliisi ampui hyökkääjää ylävartaloon. Samalla epäilty nosti kirveensä uuteen iskuun, jolloin poliisimies ampui tilanteessa toisen laukauksen, senkin ylävartaloon. Laukauksen seurauksena epäilty tuupertui lattialle. Välittömästä ensiavusta huolimatta hän kuoli vammoihinsa.
Poliisi sai vain lieviä vammoja. Toimintaryhmä oli saanut uudet kypärät hieman aiemmin. Hänen henkensä pelasti nimenomaan tuo suojakypärä ja sen paksu visiiri, joka kesti iskuja vanhaa paremmin. Esitutkintaa ei aloitettu, koska tutkinnanjohtaja, kihlakunnan syytäjä, katsoi poliisin toiminnan olleen ohjeiden mukaista, hätävarjelua. Poliisi palasi takaisin työtehtäviin.
Poliisimuseon kokoelmissa on poliisin pelastanut kypärä, jonka suojakankaassa on viilto ja suojavisiirissä iskun jälki.
Moottoripyöräpoliisi loukkaantui takaa-ajotilanteessa Ylitorniossa
Ylitorniolla liikenteenvalvontatehtävissä ollut poliisipartio yritti pysäyttää syyskuussa 2016 maantiellä luvattomasti ajanutta crossimönkijää. Mönkijän kuljettaja ei totellut poliisin pysäytysmerkkejä, vaan jatkoi ajamista holtittomasti.
Moottoripyörällä liikkeellä ollut poliisi ajoi mönkijän rinnalle tarkoituksenaan antaa kuljettajalle pysäytyskäsky, kun kuljettaja kiilasi moottoripyöräpoliisin vastaantulijoiden kaistan yli tien vasempaan reunaan. Moottoripyöräpoliisi ajautui tien laidassa olleeseen kaiteeseen ja lensi tielle. Mönkijän kuljettaja pakeni paikalta. Poliisi sai vakavia vammoja.
Käräjäoikeuden tuomion mukaan kuljettaja syyllistyi murhan yritykseen, virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, mutta Rovaniemen hovioikeus piti tekoa tapon yrityksenä. Miehen yhdeksän ja puolen vuoden vankeustuomio lyheni kuudeksi vuodeksi. Hovioikeus katsoi, että miehen tarkoituksena oli pakoon pääseminen, ei poliisin tappaminen.
Mies ampui poliiseja kohti Lempäälässä
Keväällä 2018 poliisi pysäytti henkilöauton Lempäälässä. Auto lähti pakenemaan ja poliisi ryhtyi seuraamaan sitä. Autossa oli kolme henkilöä. Matkustajina olleet kaksi nuorta miestä jäivät autosta ensimmäisellä pysäytyspaikalla, mutta kuljettaja jatkoi pakoa yksin. Takaa-ajon aikana ajoneuvon nopeus nousi jopa 180 kilometriin tunnissa. Usean kilometrin takaa-ajon jälkeen poliisi pysäytti pakenevan auton kiilaamalla.
Takaa-ajossa oli mukana useita poliisipartioita ja pysäytyshetkellä auton ympärillä niitä oli kolme. Partiot pyrkivät saamaan kuljettajan antautumaan käskyttämällä ja lopulta aseella uhaten. Mies vastasi tilanteeseen ampumalla omatekoisella putkihaulikolla auton tuulilasin läpi kohti poliiseja. Kaksi poliisia ampui kohti miestä, joka sai surmansa poliisin luodeista. Poliisi loukkaantui ampumavälikohtauksessa.
Tutkinnan mukaan rikosasiaan ei liittynyt muita henkilöitä ja mies oli autossa yksin ampuessaan poliisia. Häntä epäiltiin murhan yrityksestä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta sekä törkeästä ampuma-aserikoksesta ja kuudesta liikennerikoksesta liittyen ajotapaan ja ajoneuvon kuntoon. Syyttäjä-tutkinnanjohtaja päätti, ettei poliisin toiminnasta ole ollut syytä aloittaa esitutkintaa ja poliisit ovat toimineet hätävarjelutilanteessa. Syyttäjä katsoo, että poliisien toiminta on ollut asianmukaista, eikä asiassa ole syytä epäillä rikosta.
Kaksi poliisia loukkaantui Porvoon väijytyksessä vuonna 2019
Tuli tunne, että kuolen tässä tilanteessa. Esitutkintapöytäkirja, vanhemman konstaapelin todistajanlausunto.
Porvoossa 25.8.2019 tapahtui väijytystilanne Itä-Uudenmaan poliisia kohtaan. Teon takana olivat Ruotsista Suomeen matkustaneet suomalaistaustaiset veljekset, joiden tarkoituksena oli hankkia lisää aseita. Lauantai-iltana 24. elokuuta 2019 he soittivat hätäkeskukseen ja väittivät, että Porvoon Piirlahdessa olevalla hiekkakuopalla on joukkotappelu. Poliisin ja myöhemmin myös syyttäjän mukaan miesten tarkoitus oli houkutella paikalle poliisipartio ja ryöstää heidän aseensa, patruunansa ja muuta poliisin välineistöä. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen partio ei kuitenkaan kohdannut veljeksiä. Sunnuntain puolella yöllä 25. elokuuta miehet yrittivät uudelleen. Toinen heistä soitti hätäpuhelun väittäen autonsa joutuneen murtoyrityksen kohteeksi Porvoon Ölstenin teollisuusalueella. Toinen Itä-Uudenmaan poliisipartio sai tehtävän kiireettömänä B-tehtävänä.
Paikalle saapunut poliisipartio joutui kahden aseistautuneen miehen yllättämäksi. Toinen poliiseista, vanhempi konstaapeli nousi ulos autosta ja meni miesten luo. Maijaan jäänyt ylikonstaapeli näki, että miehet ottivat hänen työparinsa välittömästi niin sanottuun hallintaotteeseen. Toisella miehellä oli ase, jolla hän osoitti poliisia päähän ja veti tämän suojaksi eteensä. Välillä mies osoitti partioautossa ollutta poliisia. Ylikonstaapeli veti oman aseensa esiin, mutta ei voinut ampua, koska hänen työparinsa oli ihmiskilpenä. Panttivangiksi joutunut konstaapeli kuuli toisen sanovan suomeksi: ”Tapan sinut”. Miehet vaativat poliiseilta heidän virka-aseitaan.
Ylikonstaapeli perääntyi virka-ase kohotettuna taaksepäin käskyttäen: ”Poliisi, pudota ase tai ammun.” Miehet puolestaan huusivat ylikonstaapelille, että tämän piti luopua aseesta. Ylikonstaapeli huusi, että ei aio tehdä sitä. Miehet uhkasivat tappaa panttivankinsa. He korostivat uhkauksiaan pitämällä asetta välillä konstaapelin niskassa, välillä ohimolla. Ylikonstaapeli perääntyi hitaasti ja painoi Virve-puhelimensa hätäpainiketta. Samalla hän huusi radioon, että hänen parinsa on otettu panttivangiksi. Silloin ylikonstaapeli kuuli laukauksen, pian sen jälkeen kuului toinen laukaus. Ylikonstaapelin käteen osui luoti. Veljekset ampuivat vielä kolmannen laukauksen, mutta se ei osunut. Haavoittunut ylikonstaapeli perääntyi kauemmas ja suojautui.
Panttivankina ollut konstaapeli oli menettänyt aivan korvan vieressä ammuttujen laukausten takia hetkellisesti kuulonsa. Toinen miehistä otti konstaapelin virka-aseen kotelosta ja teki latausliikkeen. Miehet alkoivat vaatia konstaapelia luovuttamaan partion tukiaseen. Konstaapeli sanoi, että ase on laatikossa, johon hänellä ei ole avainta. Toinen miehistä alkoi tutkia poliisiautoa. Poliisia panttivankina pitäneen miehen asekäsi laski hetkeksi. Silloin konstaapeli lähti juoksemaan. Muutaman juoksuaskeleen jälkeen konstaapeli kuuli laukauksia ja tunsi, kuinka hänen kylkeensä ja selkäänsä osui. Hän kaatui eteenpäin katuun mutta nousi välittömästi ja jatkoi juoksemista. Laukauksia kuului lisää, mutta ne eivät osuneet. Konstaapeli ei tiennyt, kuinka vakavasti hän oli haavoittunut, joten hän päätti juosta niin kauan kuin pystyi. Hän ajatteli, että saattaa piankin tuupertua lopullisesti. Vähän matkan päässä ylikonstaapeli kuuli laukaukset ja huolestui työparinsa tilanteesta. Hän päätti lähestyä autoa uudelleen. Juuri silloin hän kuuli radiosta, kuinka hänen työparinsa huusi, että hän oli haavoittunut mutta päässyt karkuun.
Poliisiauton luona veljekset latasivat aseensa, ottivat mukaansa konstaapelin virka-aseen ja veivät poliisiautosta vielä raskaat suojaliivit. Sitten he pakenivat ennen kuin paikalle saatiin lisävoimia. Ylikonstaapelin käsi vahingoittui luodista vakavasti. Vanhempaan konstaapeliin osuneet luodit olivat pysähtyneet hänen suojaliiveihinsä.
Poliisi pääsi ampujien jäljille nopeasti ja seurasi heitä Tampereelle. Alkuillasta poliisi tavoitti miesten auton ja yritti estää sen pääsyn Tampereen Rantatunneliin. Tässä ei onnistuttu, ja miehet ampuivat useita laukauksia poliisia kohti jatkaen pakoaan. Kiinniotto tapahtui Ikaalisissa puoli tuntia kestäneen takaa-ajon päätteeksi. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi molemmat miehet murhan yrityksistä ja lukuisista muista rikoksista 15 vuoden vankeusrangaistukseen.